puuma vs. äiti

Olin työreissulla Tallinnassa ja eräänä iltana olimme työtovereiden kanssa palaamassa ravintolasta kohti hotellia. Raatihuoneen torilla oli aivan käsittämättömän lahjakkaiden nuorten "tanssi-akrobatia-footbag" porukka. Jäimme katsomaan esitystä ja fanitimme mukana. Pojat silminnähden innostuivat ja pistivät "bensaa nuotioon", sitä volttien ja streetdance liikkeiden kirjoa katsellessa sai olla sydän syrjällään ja toivoin sydämestäni, että juuri käymälleni EA-kurssille ei tule käyttöä.

Me keski-ikäistyvä naisjoukko olimme niin haltioituneita poikaporukasta ja he meidän ihailustamme, että uskon, että kaikki sai jotain. Me huikean esityksen ja he kiitollisen yleisön. Myöhemmin juttelimme vielä poikaporukasta ja tuumasimme, että poikien innostuneet vastavuoroista katsetta etsivät ilmeet viestivät siitä ihmisten ikiaikaisesta tarpeesta "katso minua, hyväksy minut".
Heidän katseissaan ei ollut vähän vähää flirttailevuutta vain innostuneisuutta ja korkeintaan yllätyshulluutta. Ei sitä ollut kyllä meidänkään katseissa, kyllä meidän jokaisen äidinvaistot heräsivät suuren mielenkiinnon sijaan. Ihania, innokkaita poikia. Poikia nimenomaan. Ei minusta puumaksi olisi. Äidiksi vain!