silta yli synkän virran

ystävieni elämässä on monen kohdalla meneillään suuri muutos. Tienhaara, jossa tienviitat ovat lähes näkymättömissä. On uskallettava lähteä kulkemaan polkua, jota ei ennen ole kulkenut. On otettava askeleita vaikka jalat ovat vajota lentohiekkaan.

On kenties sopeuduttava päätöksiin ja ratkaisuihin, joihin ei itse ole saanut olla osallinen. 

Olen aikanani viettänyt elämää melko tiiviissä opiskelijaporukassa. Olimme nuoria, kirkasotsaisia ja uskoimme, että kaikki elämän valinnat ovat itsestämme kiinni. EI ole epäonnistumisia vaan elämä menee suunnitelmien mukaan. Kymmenen vuoden kuluttua tapaamisemme oli erilainen. Emme varsinaisesti olleet pitäneet yhteyttä väliajalla ja jokainen kenties olimme siinä uskossa, että muiden elämä oli mennyt niin kuin suunnitteltu oli vain minä, itsekukin meistä,joka olin epäonnistunut. Oli tullut kuitenkin yhteiselle elämän näyttämölle avioeroja, ammatinvaihdoksia, sairautta, lapsettomuutta, yksinäisyyttä jne.

Elämä oli ollut elämä, ei haave, ei unelma vaan elämä. Kuinka hauraalta tuntui tulla toisten eteen mutta lähtiessämme tapaamisesta tiesimme, että olimme saaneet kurottua vuodet kiinni- oli jäljellä vain ihmiset. Ihminen ihmiselle.

Ollessani läsnä ystäväni avioeron kipeimmissä hetkissä, jolloin tuntui että ihmisen rikkinäisyydestä johtuvalla julmuudella ei ole mitään rajaa, kun puhutaan oman edun tavoittelusta. Olen ollut istumassa yön pimeinä tunteina ystäväni vierellä. Mietin mitä sanoisin, mitä tekisin. Olisin tehnyt mitä vain helpottaakseni hänen oloaan. Siinä hetkessä ei kuitenkaan sanoja tarvittu. Ehkä luottava ja rohkaiseva katse kertoi: sinä selviät, sinä pystyt, sinä saat pyytää apua!

Tänään katson ystävääni ja ajttelen, että hänen tarinansa on kaikille elämänsä piemeimmissä hetkissä kahlaaville rohkaisuksi. Hän kulki pimeät polut, kahlasi jalat lentohiekassa, kunnes maa jalkojen alla alkoi vihdoin tuntua niin tukevalta, että siihen uskalsi luottaa. Hetki hetkeltä hän on kirjoittanut tarinanasa elämänsä kirjaan, ne hetket ovat kipeimmät ja raskaimmat.  Ne ovat kuitenkin osa sitä tarinaa, jonka hän voi hyväksyä omaksi elämäntarinakseen.  

Ei tullut unelma mutta tuli elämä.